Kennel Elixir Vitae
Pienimuotoista australianpaimenkoirien ja bordercollieiden kasvatusta
Kasvatamme pienimuotoisesti australianpaimenkoiria ja bordercollieita kotioloissa Oulussa. Molemmissa roduissa kasvatamme ns. sekalinjaisia harrastuskoiria. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, arjessa mukavia ja aktiivisia koiria, joissa riittää potkua monipuoliseen harrastamiseen. Pentuja myymme vain aktiivisiin, koiraharrastuslajeja harrastaviin koteihin.
Nada x Nestori pentue on syntynyt 16.5.!
pentukyselyitä on tullut satoja ja pennuille on valmiina useita hyviä kotivaihtoehtoehtoja.
Taustaa:
Olen ihan pienestä pitäen ollut todella eläinrakas. Lapsuudenkodissa meiltä löytyi rottweilereja sekä kissoja ja kaneja, joista valtaosa oli minun. Eläimet ja kasvattaminen on aina kiehtonut minua ja pienestä pitäen olenkin päässyt seuraamaan tätini kasvattajan uraa ja viettämään aikaa pentujen kanssa. Sain luvan ostaa ensimmäisen ihan oman koiran ollessani 16 vuotta. Bordercollie Rolfin kanssa päästiin tutustumaan erilaisiin koiraharrastuslajeihin ja kilpailtiin saavuttaen Suomenmestaruus kultaa koirahiihdosta vuonna 2017, sekä SM pronssia 2016. Tokossa Rolf oli Suomen tottelevaisuusvalio ja rallytokossa kerettiin kanssa saavuttaa Suomen rallytokovalion arvo, ennen kuin Rolfin luustosairaus diagnosoitiin. Rolf jouduttiin valitettavasti lopettamaan jo 6 vuoden iässä vakavien luusto-ongelmien takia.
Vuonna 2016 meille muutti Nada aussie (Hazelmoor Empress Empathica) sijoituskoiraksi Empathica´s kennelistä, jonne hän teki ensimmäisen pentueensa. Omat kasvatus haaveet olivat kyteneet mielessä jo kauan ja olin käynyt aikaisemmin jo kasvattajan peruskurssinkin, ennen kuin Nada sai ensimmäisen pentueen. Oli ihana olla mukana pentuprojektissa aina astutusreissulta ja synnytyksestä lähtien. Oman koiran pentuprojekti oli todella upea kokemus, ja niinhän siinä kävi, että ihastuin täysin yhteen pennuista ja Bree muutti meille asumaan, vaikka alunperin minun ei pitänyt vielä ottaa seuraavaa koiraa, koska Filo oli vasta alle vuoden ikäinen ja Rolf eli viimeisiä kuukausiaan. Breessä vaan joku kolahti niin kovasti, että se oli pakko saada. Ja onneksi Aija sen minulle sijoitussopimuksella antoi, vaikka kovin moni muukin oli Breehen rakastunut.
Vuonna 2022 meille syntyi ensimmäinen oma Elixir Vitae pentue. Paljon toivottu ja kauan odotettu pentue oli kaikkea sitä mitä osasimmekaan toivoa. Nada ja Morris saivat 8 upeaa pentua, joista 2 oli uroksia ja 6 narttuja. Perhepiiriin näistä jäi vanhemmilleni Nadan kaveriksi redmerle narttu Dora ja veljelleni ja hänen puolisolleen suloinen ruskea trikki uros, Fredi. Perheestä siis löytyy nyt emäkoira Nada, ensimmäisestä pentueesta tytär Bree ja toisesta Dora ja Fredi. Olen kokonaisuudessaan todella tyytyväinen tähän ensimmäiseen pentueeseen. Nyt vuoden ikäisinä kaikki pennut vaikuttavat aivan mahtavilta tyypeiltä! Aussieissa jalostusnarttuja minulla on omista kasvateista, sekä lisäksi keväällä 2023 haimme Suomeen 2 aussie narttua (Jada & Lettu) ja yhden uroksen (Huima), joista mahdollisesti tulee Elixir Vitaen jalostuskoiria, mikäli luonteen ja terveyden puolesta ovat siihen sopivia. 2023 kesällä syntyi yksi aussie pentue, 2024 ei välttämättä yhtään, max yksi ja 2025 & 2026 mahdollisesti 2 tai 3 pentuetta/vuosi.
Bordercollieiden kasvatus odottaa vielä alkuaan, koska minulla ei kotona ole bordercollie narttua (vain bortsu uros, Filo). Kesällä 2022 kävin hakemassa Tsekistä bortsutyttö Mokan (Jangee Afical Family Geluzee) sijoitukseen kaverilleni ja rakastuin pentuun heti! Mokka on aivan mahtava luonteinen ja super sievä pikkutyttö. Nään Mokkaa viikottain ja edelleen olen ihan haltioissani siitä millainen Mokkis on luonteeltaan. Se on todella hyväpäinen bortsu. Sen verran kova, ettei mitkään kurjatkaan tilanteet hetkauta sitä. Tekee todella hyvin töitä, mutta osaa myös luonnostaan hyvin rauhottua. On ahne ja palkkaantuu hyvin niin ruualla, lelulla kuin kehullakin. On ihan super sosiaalinen niin ihmisten kuin koirienkin suhteen ja haluaisikin aina olla mielellään mahdollisimman lähellä kainalossa köllöttelemässä sohvalla. Toivon todella kovasti, että Mokkis olisi myös terveyden puolesta passeli jalostuskoira, sillä haluaisin ehdottomasti siitä myös itselleni pennun. Vielä vähän aikaa joudutaan odottamaan, ennen kuin Mokkis pääsee terveystarkastuksiin ja tiedetään voisiko hän olla Elixir Vitaen bordercollieiden kantanarttu. Toinenkin bordercollie narttu, Mokan siskopuoli (Lunafem AfiAhy Family Geluzee) tuli Suomeen yhteisomistuskotiin kesällä 2023. Bc pentusuunnitelmia on aikaisintaan loppuvuodesta 2024 Mokalle, mikäli hänet tutkitaan terveeksi.
Pentusuunnitelmat 2023:
Nada x Nestori australianpaimenkoira pentue on syntynyt 16.5.!
pentukyselyitä on tullut satoja ja pennuille on valmiina useita hyviä kotivaihtoehtoehtoja.
Päivittäistä elämäämme, harrastuksia, kisoja ja pentujen kasvamista pääset seuraamaan Instagramista @elixirvitae_shepherds
https://www.instagram.com/elixirvitae_shepherds/
sekä Facebookista mm kisakuulumisia
https://www.facebook.com/groups/547075673238681/?ref=share_group_link
